Koronaviruspandemia Pohjois-Koreassa on osa koronaviruksen maailmanlaajuista levittäytymistä. Pohjois-Korea sulki rajansa, kun koronavirus alkoi levitä Kiinassa. Maa varautui koronaviruksen uhkaan karanteenein ja kokoontumiskielloin, minkä lisäksi tehtaat alkoivat tuottaa kasvomaskeja ja pääkaupungin kulkuvälineitä desinfioitiin. Pohjois-Korean terveydenhuolto on pääosin puutteellinen. Vain Pjongjangissa on hyvin varustetut sairaalat.[1] Lääkkeitä ei ole juuri, vaan käytetään itse tuotettuja rohtoja[2]. Hygieniakaan ei aina toimi, saippuasta on pulaa. Ihmiset eivät monesti noudata rajoituksia ja ohjeita. Pohjois-Korea ei ole kertonut vahvistetuista tartunnoista, muttei ole niitä kiistänytkään.[3][4] Epäviralliset tiedot kertoivat, että maassa on ollut tartuntaryppäitä.[5] Ei osata sanoa, miten laajalle virus on levinnyt Pohjois-Koreassa.[6] 26. heinäkuuta Pohjois-Korea ilmoitti virallisesti ensimmäisestä koronavirusepäilystä.[7] Pohjois-Korea on perustanut koronaviruspotilaille karanteenileirejä. Niiden olot ovat niin huonot, että ihmisiä on kuollut koronaviruksen lisäksi myös nälkään.[8][9] Pohjois-Korea vahvisti että maassa on koronavirusepidemia 12. toukokuuta 2022.[10]
- ↑ Arno Rydman: Pohjois-Korea tilasi hätävarusteita verkkouutiset.fi. 3.9.2020. Viitattu 11.7.2020.
- ↑ Veikko Jarmala: Pohjois-Korea käskee sairaaloita valmistamaan lääkkeensä verkkouutiset.fi. 7.5.2020. Viitattu 11.7.2020.
- ↑ Arno Rydman: Pohjois-Korean väitteitä ei uskota – ”lähes mahdotonta” verkkouutiset.fi. 5.1.2020. Viitattu 11.7.2020.
- ↑ Koronavirus | Pohjois-Korea ei ole kertonut koronavirustartunnoista, mutta ei niitä enää kiistäkään – Puoluejohto ilmoitti turvatoimien tehostamisesta Helsingin Sanomat. 12.4.2020. Viitattu 11.7.2020.
- ↑ Pohjois-Korea: Meillä ei ole yhtään koronavirustartuntaa ts.fi. 3.4.2020. Arkistoitu 5.8.2020. Viitattu 11.7.2020.
- ↑ Pohjois-Korea on pyytänyt vaivihkaa ulkomaista apua, vaikka kieltää kärsivänsä koronavirusepidemiasta – erakkovaltion todellinen tilanne on arvoitus Yle Uutiset. Viitattu 25.7.2020.
- ↑ Pohjois-Korea kertoo maan ensimmäisestä koronavirusepäilystä – diktatuurin mukaan tartuntaa epäillään palanneella loikkarilla www.aamulehti.fi. Arkistoitu 26.7.2020. Viitattu 26.7.2020.
- ↑ North Korean Covid patients “left to starve to death in quarantine camps” news.barnabasfund.org. Arkistoitu 25.11.2020. Viitattu 20.11.2020. (englanniksi)
- ↑ Sarah Keane: Covid victims ‘starve to death’ in North Korean "quarantine camps" Euro Weekly News Spain. 5.11.2020. Viitattu 20.11.2020. (anglais)
- ↑ Pohjois-Korea vahvisti ensimmäistä kertaa virallisesti koronatartunnan – koko maa koronasulkuun, tarkka tilannekuva epäselvä Yle Uutiset. 12.5.2022. Viitattu 12.5.2022.